Valikko

Sisälle suojautuminen tulipalo tilanteessa

Vaara- ja hätätilanteissa viranomaiset varoittavat väestöä vaaratiedotteella ja yleisellä vaaramerkillä. Suojautuminen lähimpiin sisätiloihin ja ohjeiden mukainen toiminta vaaratilanteessa on ensimmäinen ja yleensä riittävä suojautumiskeino. Sisätiloja ovat koti, koulu, työpaikka tai muu rakennus.

Tällä sivulla kerrotaan sisälle suojautumisesta, ilmanvaihdon sulkemisesta, turvaan siirtymisestä, vaaratiedotteesta ja yleisestä vaaramerkistä.

Kuinka suojaudut sisälle vaaralliselta savulta tai kaasulta kotona ja työpaikalla?

Tulipaloissa syntyvä savukaasu on aina vähintään haitallista ja sen hengittäminen terveydelle vaarallista tai jopa hengenvaarallista. Savukaasu on helposti havaittavissa.

Jos voit itse havaita vaaran, toimi aina välittömästi: suojaudu sisälle ja sulje ilmanvaihto.

Toimi näin viimeistään silloin, kun viranomainen kehottaa yleisellä vaaramerkillä tai vaaratiedotteella. Viranomaisten ohjeita on syytä noudattaa, vaikka et itse vaaraa havaitsekaan. Tilanteet vaara-alueen lähistöllä voivat muuttua nopeasti esimerkiksi tuulen suunnan kääntyessä.

Vaikka osan myrkyllisistä kaasuista voi havaita aistein, kuten haistamalla, kaikkia ei voi. Osa vaarallisista aineista on hajuttomia ja värittömiä.

Jokaisen on osattava pysäyttää koneellinen ilmanvaihto

On tärkeää, että jokainen niin kotona kuin työpaikallakin osaa pysäyttää koneellisen ilmanvaihdon. Lapsiperheissä kaikkien perheenjäsenten, jotka voivat olla joskus yksin kotona, tulisi osata toimia oikein vaaratilanteissa, myös sammuttaa ilmanvaihto.

Koska vaarallinen savu tai kaasu leviää ulkona melko nopeasti, tulisi asukkaiden tai henkilökunnan osata sulkea ilmanvaihto omin voimin. Tämä edellyttää, että ilmanvaihdon katkaisijan sijainti tiedetään ja katkaisijan luo on kaikilla pääsy.

Hätäseis-painikkeen asentaminen esim. eteistiloihin on usein toimiva ratkaisu, jotta kaikilla on mahdollisuus pysäyttää ilmanvaihto vaaratilanteissa.

Kaikissa kiinteistöissä ei ole koneellista ilmanvaihtoa. Silloin voit tukkia ilmanvaihtoaukot esimerkiksi teipin ja/tai pakastuspussien avulla, mikäli myrkyllistä kaasua tai savua tulee sisätiloihin.

Voiko vaara-alueelta siirtyä turvaan toisaalle?

Jos saat vaaratilanteesta tiedon hyvissä ajoin, eikä esim. savun hajua ole vielä ulkona, voit harkita siirtymistä pois vaara-alueelta vaaran ajaksi.

Silloin on kuitenkin tärkeää tietää, voiko vaaran huomata aistinvaraisesti vai voiko vaarallinen aine olla huomaamatonta, kuten eräät kemikaalit ovat. Jos tiedossasi on, että jotakin vaarallista kemikaalia on vapautunut ilmaan, on turvallisempaa suojautua sisälle siihen rakennukseen, jossa sillä hetkellä olet.

Tarvittaessa viranomainen antaa evakuointimääräyksen ja huolehtii evakuoinnin käytännön järjestelyistä, mutta jos kyseessä on savu ja savun haju on voimakas ja se aiheuttaa oireita, kuten päänsärkyä ja silmien kirvelyä, ei pidä jäädä odottamaan pelastusviranomaisten määräystä.

Myös jos savun hajua tulee sisälle saakka, kannattaa siirtyä omaehtoisesti turvallisemmalle alueelle.

Vaaratiedotteella varoitetaan uhkaavasta vaarasta Viranomainen varoittaa ihmisiä vaaratiedotteella henkeä tai terveyttä uhkaavasta vaarasta. Tarvittaessa vaaratiedotteessa annetaan ohjeet suojautumiseen ja vaaratilanteen välttämiseen. Vaaratiedote annetaan myös, kun vaaratilanne on ohi.

Vaaratiedote annetaan tilanteesta riippuen valitulle alueelle tai koko maahan yhtä tai useampia kanavia myöten. Tarvittaessa viranomaiset antavat myös yleisen vaaramerkin.